Heei,
Perjantaina Niilo kävi eläinlääkärissä. Mitään vakavaa tai draamattista ei tähän käyntiin liittynyt vaan Niilolle tehtiin kemiallinen kastraatio, toisin sanoen Niilolle laitettiin implantaatti, jonka tarkoitus on surkastuttaa kivekset. Implantaatin kesto on n. puolivuotta pikkukoirilla kuten Niilo implantti saattaa kestää jopa vuoden, sen jälkeen kivekset kasvavat taas normaaliin kokoonsa tai sitten implantin voi laittaa uudelleen. Miksi Niilolle sitten tehtiin kemiallinen kastraatio? Päädyttiin kokeilemaan tätä ratkaisua sen vuoksi ettei Niiloa tarvitsisi leikata. Miksi Niilo sitten olisi pitänyt leikata? Sen vuoksi että Niilolla on vain yksi kives, toinen kives on todennäköisesti jossain vatsaontelossa. Implantti laitetaan siis melkein samalla tavalla kuin rokotus. Itse en valitettavasti päässyt mukaan eläinlääkäriin vaikka alunperin tarkoitus oli että olisin ollut mukana. Nyt palataan kuitenkin ajassa taaksepäin aikaan ennen eläinlääkäri käyntiä.
Tottakai turkin täytyy olla kondiksessa ennen eläinlääkäriin menoa, joten eikun harjaus hommiin
"Voi hitsi, harjaa vielä vähän lisää!"
Niilosta lähti karvaa yllättävän vähän, mutta turkki tuli ainakin kuntoon.
Turkki kunnossa nyt kehtaa lähteä eläinlääkäriin.
Aika oli siis 14.30 , äiti käytti Niiloa eläinlääkärissä ja Iiro oli mukana.
Kotona Niilo oli hiukan "allapäin", joka oli ihan ymmärrettävää. Kaikki oli kuulema mennyt hyvin ja implantin vaikutuksen pitäisi alkaa näkymään päivän tai kuuden viikon sisällä.
Tänään kaikki oli taas hyvin ja järjestys valtakuntaan on palannut kuten kuvasta näkee.
Oletteko ikinä päätyneet koiranne kohdalla kemialliseen kastraatioon?